Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     

Talvikausi alkoi

18.11.2011 - 18:40

Meillähän kävi niin hyvä onni, että pääsimme Mindyn kanssa OKK:n VOI-EVLryhmään treenaamaan talvikaudeksi. Ryhmää vetää Päivi Lamminen, joten hyvää koulutusta on meille luvassa. Treenit on torstai-iltaisin OKK:n hallissa haukkukeitaalla, jonne on meiltä kotoa erittäin lyhyt matka (noin 4 km) harjoittelemaan. Eka treenit oli eilen. Aloitimme paikalla oloilla EVL-tyyliin. Meni hyvin, vaikkei olla Mindy kanssa tehty herran aikoihin paikallaoloja ryhmässä. En mennyt istumisessa vielä piiloon. Paikkamakuussa otettiin koirat vuorotellen maahan ja ylös, eikä siinäkään ollut ongelmaa. Mukavaa kun Mindy on niin hyvin kuulolla. Sen jälkeen tehtiin parin kanssa seuraamisen käännöksiä, parin piti katsoa, onko koira suorassa. Ja parin kanssa tehtiin myös ruutua. Ohjattuna katsottiin metallinouto (tasamaa), jossa meillä ei ole ihmeempiä ongelmia. Pitämistä ja luovutusta voisi erikseen harjoitella. Ihka mukavasti meni treenit, vaikka olihan se Mindy vähän ihmeissään eka kertaa hallissa, oli paljon vieraita koiria ja meteliä.

Rillalla on vielä 4. Carthrophen-pistos saamatta, kun se oksensi verta 3. piikin jälkeen. Eläinlääkäriä konstultoituani päätimme, että otetaan Rillasta varalta vähän verikokeita. Kaikki oli kunnossa (ja onneksi vakuutus korvasi). Sovimme eläinlääkärin kanssa, että annan 4. pistoksen viikkoa myöhemmin ja Rilla on myös saanut Antepsinia nyt koko ajan. Se on kyllä hyötynyt carthrophenista. Kävimme hierojallakin tässä välissä, ja hän totesi myös, että koira on paremmassa kunnossa. Takapää ei ollut yhtään jumissa, ja etuosakin oli suht ok Rillaksi.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code